Niukkuus  jätti  vaihtoehdoksi  innovaatiot

Yleisradiossa toiminnan kehittäminen  kulki  yleensä   linjalla  "lobbaus-päätös-resurssit-toteuttaminen".  Tämä  toimi  radion ulkomaanlähetyksissä harvoin tai oikeastaan ei koskaan, paitsi täysimittaisesti  vain venäjän alkaessa  1990.  Muutoin  vuoden  1970  jälkeisessä  Radio  Finlandissa oltiin  kekseliäitä  ja  mietittiin  rahapuitteisiin sopivia  ratkaisuja.   Talon kannalta huomattavin  oli varmaankin radion yksinkäytön  aloittaminen jo  1973,  yli  kolmekymmentä  vuotta  ennen kotimaan verkkojen vastaavia siirtymiä. 

Ylen ensimmäisten internet-audiolähetysten  toteutuminen  Radio Finlandissa  johtui  siitä, että  RF  oli hankkinut ulkomaisen toteuttajan, jonka laskutustaso oli mitätön  Ylen piirissä  kaavailtuihin kustannuspohjaisiin ratkaisuihin verrattuna. Jakelu vaati yksikkötason hyväksymisen  ja  halvan hinnan takia  RF:n hanke meni läpi  ensimmäisenä.   

Televisioäänen käyttö radiossa alkoi yksinkertaisesti siitä, että  tv-uutisten inserteillä  arveltiin  vuorokausikausikatsauksissa  päästävän  parempaan tulokseen. Ilmeisesti  myös ulkopuolisen  tuotantoyhtiön käyttö  perinteisen freelancer-työn sijasta oli ääniradiossa novum.  Talon ensimmäisen digitaalisen lähetysjärjestelmän  käyttöönotto  oli  enemmänkin  talon hanke  kokeilla sellaista jossain - ja RF oli kai sopiva.  Vuosia jatkunut kehittäminen  teetti paljon työtä RF:n lähetyssuunnittelulla. 


Itsekäyttö  alkoi  tarkkailijoiden  ideana

Kun  ulkomaanlähetyksillä oli ollut  Fabianinkadulla lähetysyksikkö  1948-1958, se oli toiminut  aivan kotimaisten järjestelyjen tapaan. Kuuluttaja (päätoimisesti Maija Rankama, muut sijaisia)  istui  studion puolella  ja  lasin takana ainakin yksi tarkkailija.  Yhden tiedon mukaan  erillistä  toistajaa ei ollut.  

Mutta kun  Radio Finland  sai lähetysyksikön  1973,  sinne ei ollut  budjetoitu  kuulutusresursseja.  Idea  oli  toimia kotimaisten kuulutusten varassa, eli  samaan tapaan kuin osia kotimaan verkoista  äänittänyt  ja viivästänyt  Pori.  Toiminnan syksyllä 1973  aloittaneiden  tarkkailijoiden piirissä  kuitenkin havaittiin  puutteet, joista Pori oli kärsinyt kaikki vuodet sitten 1958.  Kuuntelijalle  ei esimerkiksi  kerrottu, mitä illan kuluessa tulisi.  Ei sitä tietenkään ollut Poristakaan sanottu, mutta nyt voitaisiin:  Tarkkailijat alkoivat käyttää komentomikrofonia  lisätietojen kertomiseksi  ulosmenevään  ohjelmaan. Pyytämättä aluksi  lisäkorvausta.  Jonkin ajan kuluttua  tarkkaamoon (Kuu 5) oli sitten asennettu  oikea  lähetysmikrofooni.   

Korvaus kuuluttamisesta tarkkailijoille maksettiin vuosikausia  ohjelmatoiminnan laskentapaikalta,  ylimääräisenä ohjelmatyönä.  Radion käyttötekniikka kuului 80-luvulle saakka varsinaiseen Teknilliseen yksikköön.  Jossain vaiheessa  kuuluttamiselle  saatiin   koodi   tuntiraportteihin.  Kyseinen koodi laukaisi  tuntikohtaisen palkkion.  Sen suuruutta en nyt  muista.  Vasta aika myöhään 90-luvulla   kuuluttaminen  leivottiin sitten palkkaan. Tuolloin  tarkkailijat olivat jo  RTTL:n   työehtosopimuksessa.

Varhainen itsekäyttö olisi voinut kaatua myös  ay-vastustukseen. En tiedä, käsiteltiinkö asiaa siinä mielessä aloittamisvaiheessa. Ulkomaanlähetykset  kuuluivat Keskuskansliaan ja sen  RTTL-työhuonekuntaan. Siellä koko  radiotyön olemus ja ongelmatkin olivat aika etäällä, joten muutoksen periaatteellisuutta ei ehkä havaittukaan.  Olen toisaalla todennut, että sijainti  "kaukana Keskuskansliassa" tarjosi  suojaisan kehittämisympäristön.  Radioyksikössä vielä tuossa vaiheessa olisi voinut  tulla  toimintamalliesteitä ja ratkaisuna olisi olisi ehkä ollut joko  "kuuluttamaton" kanava  tai kuuluttajien palkkaaminen.

Aivan alussa  70-luvulla ei aina  löytynyt  kuuluttamiseen  halukkaita tarkkailijoita.  Kun  työ oli "epävirallista", sitä ei aina otettu huomioon tarkkailijoiden vuorolistoja  laadittaessa.   Joskus  oli vuoroja, joissa ei kuulutettu.  Kerran   muuan tarkkailija ei itse millään halunnut  kuuluttaa, mutta toi vaimonsa  paikalle kuuluttamaan.  En  muista, maksettiinko palkkio vaimolle  vaiko  varsinaiselle työntekijälle.

Ennen Radio Finlandin lähetyksiä  kotimaisessa lähetystoiminnassa  työskennellyt  Pertti Eerola  toi  Kuu-5:een  keskeisiä osia radion lähetystoiminnan ilmaisukulttuurista. Tämä tarkoitti mm sitä, ettei  tarkkailijoista tullut  "juontajia", vaan  esittämistavassa  pitäydyttiin  niukkailmeisessä  kuuluttajaperinteessä. Senaikaisten tarkkailijoiden hyvä yleissivistysja tilannesilmä myös esti  pahemmat tyylivirheet. 

80-luvun alussa  joukkoon tuli niinikään lähetystoiminnassa ja  kytkentäkeskuksessa työskennellyt Ulla  Ingreaus.  Pitkäaikaisesti  Radio Finlandissa olivat äänessä myös mm Pirkko Söderström (Qvickström)  ja Ritva Bärlund. Eerola  siirtyi myöhemmin kuuluttajaksi kotimaan verkkoihin.  Radio Finlandissa kuuluttanut Asko Hauta-aho tuli kotimaassa tunnetuksi luonto-ohjelmien toimittajana.

EerolaKuu5

Pertti Eerola hoitamassa lähetystä Kesäkadun Kuu-5:ssä. 1973  aloittanut yksikkö  toimi vuoteen 1982, jolloin valmistui Pasilaan L5,
kotimaisten verkkojen lähetyskerrokseen.  2000-luvun alussa lähetystoiminta muutti  toimituksen
yhteyteen  Toimitustalon toiseen kerrokseen.  Kuu-5:n ikkunoista näkyi Taivallahden kasarmi.

Viimeiset Radio Finlandin kuuluttajat
Ohjelmaesitteessä julkaistussa kuvassa viimeiset
Radio Finlandin kuuluttajat, vas Pasi Nevalaita,
Raija (Kikka) Pienimäki, Jussi Wisstrand,
Ulla Ingraeus, Sisko Miettinen ja Jani Koskela-

TV-äänestä  tuli  radiota

Ulkomaanlähetysten vuorokausikatsausten peittotavoite  johti   aika luonnollisesti  tv-äänen käyttämiseen.  Vuoteen 1998 saakka  tv oli saatavilla vain Suomessa, ja sen jälkeen vain hyvin rajoitetusti ulkomailla.  Kotimaisen "päivän mediasisällön"  välittäminen edellytti myös tv:n annin pitämistä mukana.  TVU:n äänen käyttö alkoi 80-luvun alussa kuitenkin  aivan yksittäistarpeesta, kun taloustoimittaja Juhani Ikonen oli siirtynyt  RUT:sta TVU:hun ja  halusimme pitää hänen analyysinsä mukana myös suomenkielsessä palvelussa, käännöspohjakäyttö vieraskielisessä oli sitten asia  erikseen. 

Myöhemmin oltiin tilanteissa, joissa jokin merkittävä suomalainen tapahtuma  meni vain television kautta. Radiointia  Suomessa ei ollut.  Tämä edellytti Radio Finlandissa kanavalainaselostuksia,  osittain siten, että  toimittaja selosti  äänen lisäksi kuvaruutunäkymiä.  TV:n ajankohtaisohjelmista tehtiin radioversioita. Tämä koski kuitenkin enemmän vieraskielistä toimintaa, jossa jokin A-Studio tms oli pohjana. Aineisto käytettiin  jakelutoistoperiaatteella, joten oikeuskysymyksiä ei ollut.


Internet-palvelu  alihankintana Lontoosta

Kun  YLE  Radio Finland  oli  Yleisradion ensimmäinen  internet -äänikanavan  tarjoaja.  Radio  Finlandia  ei ollut  erityisemmin  kaavailtu  internet-äänijakelun  toteuttajaksi, mutta radiojohto  hyväksyi   Radio Finlandin  esittämän  ulkomailla teknisesti toteutettavan  jakelun    kustannussyistä.  Talossa  oli valmisteltu  myös  lähetysten  aloittamista  Pasilaan hoidettavin palvelimin, mutta  esitetty  kustannusarvio  oli  kallis   verrattuna  Radio Finland  ratkaisuun,  muutamaan  tuhanteen  markkaan  vuodessa.  Radio Finland  saattoi  aloittaa  palvelun muutamassa  viikossa.

Taustalla oli  lontoolainen  World  Radio Network - tuolloin varsin pieni yksityinen  yhtiö.  YLE Radio Finland oli  kiinnittänyt  sen  jo pari vuotta aiemmin  hoitamaan  satelliittijakelua  Pohjois-Amerikassa.   Sinne  ei voitu mennä  Deutsche  Wellen mukana  kuten muualle  maailmaan, koska  DW:n määrittelemä  hinta oli  siihen suuntaan  liian meille korkea.


Internetjakelusta World  Radio Networkin kanssa  sovittiin  yksinkertaisesti  niin, että  he  ottavat  Lontoossa  Ylen  signaalin  alas  Eutelsat-satelliitista  ja  jakavat  edelleen.  Lähetysjaksojen äänitiedostot  sijoitettiin paikoilleen  ja uusi versio vaihdettiin tilalle  vuorokauden kuluttua.   Jakelussa olivat Radio Finlandin  Tänään-vuorokausikatsauksien ohella  mm  Päivän Peili, ulkomaanjakeluun koostetu urheilukatsaus   ja  Aktuellt 17.30.  Äänitiedostoina olivat saatavills myös  YLE  Radio Finlandin  vieraskielisten palvelujen päälähetykset.  Lontoon ohella  WRN  sijoitti  peilipalvelimen  Pohjois-Amerikkaan.  Tämä helpotti suuresti  saatavuutta siellä.

Internet-lähetysten  aloittamista  juhlistettiin  Isossa Pajassa näyttävällä  tiedotustilaisuudella, joka järjesti  Yle Tiedotus.   Paikalle oli  saapunut  World  Radio Networkin  toimitusjohtaja  Karl Miosga.

Aluksi  YLE Radio Finlandilla  ei ollut omia  internet-sivuja Suomessa.  Sellaiset oli  hyvin suppeasti  aloitettu  America-on-linen kautta.  Kuuntelijoiden käytössä  oli myös sähköpostiosoite  radiofinland  @aol.com.  Palvelun oli järjestänyt  Radio Finlandin  kuuntelijapalveluedustaja  Pohjois-Amerikassa   John Berky.  Jo 1980-luvun alussa  YLE Radio Finland oli avannut  maksuttoman kuuntelijapuhelinlinjan  USA:ssa ja sittemmin Kanadassa, 1 800 YLEX,  niinikään Berkyn hoidossa.   YLEX  ei mitenkään viitannut myöhempään suomalaiseen  nuorisokanavaan, vaan tuli  sanoista YLE  External.

Internetpalvelun aloittaminen  Radio Finlandin  voimin,  ja vielä halvalla,  ei  herättänyt  Pasilassa   pelkästään iloa,  koska  ratkaisulla oli   hidastettu  "yleisradiotyylistä"  raskampaa  aloittamistapaa.  Sen aika tuli  kuitenkin jo muutamassa kuukaudessa.


Varhaisaamun lehtikatsaukset

Radio Finland  aloitti 80-luvulla  viisiminuuttiset lehtikatsaukset  suomeksi  klo 6.55.   Kotimaan verkon lehtikatsaukset tehtiin tuolloin yhä suunnilleen keskipäivällä.   Työ oli suunnilleen sama,  toimittaja tuli töihin ja  poimi pääkirjoituksia  mutta  Radio Finlandissa myös  hieman lehden "yleisilmettä" lähetykseen.  Kotimaan verkon lähetykset olivat  perinteiset kymmenen minuuttia,  RF:ssä vain viisi.   RF:ssä  toimittajan työ tässä oli ehkä hieman monipuolisempaa, mutta suurin ero työajoissa: RF:n toimittaja saapui aamuviiteen,  kotimaan verkon kaiketi toimistopäivään.  Koska kotimaan verkon lehtikatsauksia toimittivat kuuluttajat, mietin, miksi ihmeessä esimerkiksi  aamun rinnakkaisohjelman kuuluttaja ei voisi tehdä lehtikatsausta jo kukonlaulun aikaan siinä sivussa. Mutta en kysynyt.





Työn tahti  ja  palkkiot

Kun  aloitin "UMPissa"   havaitsin freelancereiden palkkioiden  olevan  paljon alle  silloisen  kotimaan verkkojen tason.  Erilaisia könttähintoja, olikohan englanninkielinen lehtikatsaus  esimerkiksi viisikymppiä.  "Meillä on nämä halvat hinnat",  todettiin.  Varoja enempään ei yksinkertaisesti ilmeisesti ollut.  Luullakseni tekijät eivät tienneet, mitä talossa muutoin maksettiin.  FOTin lakko 1975 oli sulkenut  englanninkieliset ohjelmat kokonaan, mutta entiset palkkiot olivat jatkuneet.  (Kansainvälistä huomiota herätti se, että täytteenä soi lähes jatkuvasti  "They are coming to take me away ha, ha".  Myöhemmin "lakkomusiikkina"  tunnettu  nauha oli ollut jo käytössä teknisten vuoden 1974 lakon aikana, mutta  englanninkielisissä soi tuolloin omansa.)

Koko englanninkielisen palvelun hoitaminen freelancer-voimin oli tietenkin nurinkurista.  1978 Eddy Hawkins kiinnitettiin ensimmäiseksi vieraskieliseksi kuukausipalkkaiseksi. Taustana oli myös päästä eroon muutamien avustajien "suomettunut Suomi" -viestinnästä lähetyksissä.  Freelancereilla siirryttiin tavalliseen Yhtyneet-sopimukseen.  Se oli kalliimpi, mutta toisaalta mahdollisti tarkan hinnoittelun tehdyn työn perusteella. Jos kokoomaohjelmaksi tarkoitettu juttu olikin vain yksi haastattelu, hintaa saattoi mukauttaa.

Vieraskielisen - etenkin englannin - palkkio- ja ansiotaso oli  ikävästi markkinariippuvuudessa  Helsingin käännösmarkkinoihin.  Ne alkoivat 70-luvun lopulta inflatoitua.  Yksinkertaistettuna:  oikeasti  Suomen asioita selostavan piti ymmärtää suomea (tai ruotsia). Suomen ymmärtäminen oli  vasta perusvaatimus - sen päälle  tuli sitten  varsinainen toimituksellinen  osaaminen.  Mutta  jo 80-luvun alussa  pelkkä kääntämistyö  tuotti kaupungilla huomattavasti paremmin kuin  toimitustyö.  Tämä johti siihen, että  toimitustyö alkoi  olla elantovaihtoehtona  opetustyölle.  Helsinki vilisi kieltenopettajia, jotka eri taustoilta olivat  Suomeen tulleet.  Mutta tuo joukko oli  epävarma  rekrytointipohja vieraskielisen radion sisältötehtäviin. 

1980 englannin  kirjoittaminen ja esittäminen  eriytettiin.  Tässä oli taustana myös tavoite luoda Radio Finlandille  hyvä "ääni-ilme", joka olisi tasavertainen esim Radio Swedenin ja  Swiss Radio Internationalin kanssa - ja selkeästi erottaisi RF:n itäeurooppalaisista asemista, joista kuuluivat paikallisaksentit. (RF pomppasi heti muutoksen jälkeen syksyllä 1980 kansainvälisissä yleisöäänestyksissä  lähes kärkeen.)  

Englannin opettajiksi Suomeen tulleita  palkattiin siis  lukijoiksi -  heille  tariffi (tai oikeastaan yhtiön sisäinen määräys) "Tekstin luku radiossa"  oli melko hyvä pohja. Siinä oli tarkasti määritelty rivin pituus, lyhyellä rivillä oli eri hinta kuin pitkällä. Tariffi oli TAEL-pohjainen ja siten talolle hieman edullisempi.  Poikkeustilanteissa esittäjä  saattoi saada tässä enemmän kuin kirjoittaja, mutta  tapaukset olivat harvinaisia.

Olin ollut  80-luvun alkuun mennessä pari kertaa Voice of Americassa vierailulla (ensimmäisen kerran ennen Yleen tuloa)   ja perehtynyt  siellä vaihetyöjärjestelmään, jossa scripting ja  voicing olivat  kaksi eri asiaa.  (Henkilösuhteista  VOA:han oli sittemmin kovasti hyötyä mm Capital FM:n  releointisopimusten opiskelussa ja  venäjän palvelun alkuvaikeuksien ratkaisuissa, jolloin yhtiön luvalla VOA auttoi paikan päällä Helsingissä. Studioiden käyttöaste ja muutenkin työn tahti  VOA:ssa näytti käsittämättömältä. Eikä kaupallisen puolen epävarmuuskaan ollut pontimena, koska heilläkin työsuhdeturva oli 100-prosenttinen.)

Kirjoittamisen oli määrä toimia aikapalkalla.  Käännösmarkkinoiden ja  yhtiön kuukausipalkkojen ero johtii siihen, että pari englanninkielisen palvelun kirjoittajaa erosi talosta ja jatkoi sopimuspohjaisilla palkkioilla. Tähän oli pakko suostua.  Eri syistä  tapahtui kuitenkin  myös paluuta kuukausipalkoille.  Tietenkin oli myös "koko prosessin hallitsevia" palkkiopohjaisia, jotka lukivat oman lähetyksensä. Mainittakoon Valerie Vainonen, joka oli aloittanut jo kesäuutisissa 1965.

Saksan alettua  virittelimme  central scripts -järjestelmää, jossa  saksa oli  englannin perässä.  Riskiä  tekemisestä suoraan suomesta ei uskaltanut ajatellakaan,  koska suomea hyvin osaavien saksalaisten/saksan osaajien saatavuudesta ei ollut varmuutta. Missään tapauksessa en myöskään halunnut sisältöväittelyjä  80-luvun puolivälin CDU-journalismin ja suomalaisen näkemyksen välillä.

Lähimmät  verrokkikokemukset olivat  maailmalla.  Central scriptsiin oli  palkkasyistä  jouduttu turvautumaan osittain  jopa  Deutsche Wellessä, jossa Afrikan ja Aasian kieliä hoidettiin englannin kautta.  Samoin Swiss Radio Internationalissa, josta central scripts kopioitiin mallina meille. Vasta myöhemmin kuulimme, että 50-luvulla oli menty UM-radiossa ranskan kautta englantiin.  Sisältökysymykset  olivat vaikuttaneet SRI:ssä myös, vain osalla toimittajista oli  "Sveitsin asioiden käsittelyn" lupa.   SRI kuitenkin teki yleisluonteista world news -palvelua, jossa  Sveitsin asiat olivat sivussa, meillä Suomi oli keskiössä.

Palkkio-ja henkilöstöasioiden hoitaminen oli kansainvälisesti vertailtuna helpointa palveluissa, jotka olivat hallinnollisesti  erillään kotimaan verkoista. Nokkimisjärjestykseen (ay-puolellakaan)  harvoin sopi se, että  jokin vieraskielinen palvelu maksoi enemmän kuin kotimaan tasoa.  Jo monia vuosia  Ylestä lähdettyäni satuin keskustelemaan China Radio Internationalin erään HR-päällikön kanssa  ja hän kovasti kannatti ajatusta, että ulkomaille suunnattujen palvelujen tulisi olla  ihan omissa palkkio- ja palkkasysteemeissään. Että sielläkin.





Paluu  pääasivulle