|
 Yleisradion hanke lopettaa vapaasti etenevät radiopalvelut ulkomaille tulivat julkisuuteen keväällä 2004. Tuolloin muutamat keskeisesti ulkosuomalaisten kanssa toimineet suomalaistahot nostattivat kotimaista keskustelua aiheesta. Asialla olivat mm ulkosuomalaisia valtionavunkin turvin palveleva Suomi-Seura, Expatrium-lehden julkaisija ja Merimieskirkko. Suomi-Seura ja sen puitteissa toimiva ulkosuomalaisparlamentti olivat jo pitempään painostaneet Yleisradiota ulkosuomalaisten palvelun pitämiseksi ainakin silloisella tasolla. Kehittämisen sijaan YLE oli kuitenkin menossa alasajoon. Ulkosuomalaisparlamentin täysistunnossa keväällä 2005 käytiin vielä poikkeuksellisen värikäs sananvaihto USP:n johdon ja Yleisradion hallintoneuvoston silloisen puheenjohtajan välillä. |