|

90-luvun
puolivälistä, kun varoja markkinointiin jo oli,
valmistettiin pieniä sarjoja pr-tuotteita
yleisötilaisuuksiin. Sellaisia olivat ajan mediatavan
mukaan mm mukit.
Yleisradion kansainvälisten suhteiden osaston (eli
pitkäaikaiselta nimeltään Ulkomaanpalvelun) puitteissa
toiminut kansainvälisen suhdetoiminnan ja tiedotuksen
toiminto tuki pitkään YLE Radio Finlandia
erilaisen pr-tarpeiston muodossa ja kanavan
omatoimisuus kehittyi siltä osin hitaasti.
Kanavalogon kieltäminen logojen yhdenmukaistamisen
yhteydessä vei samalla paljon maailmanradion omasta
pr-ilmeestä ja pr-tuotteet jäivät pois.
Viimeiseksi kanavalogoksi tuli yleisen
YLE-ilmeen mukainen "kulmahäive", Radio Finlandille
nimetyllä värillä (alla)

|