Yleisötilaisuuksia  maailmalla
Saksankielinen palvelu  kehitti ensimmäisenä  esittäytymiset kuuntelijoille kohdealueella.  "YLE Radio Finnland" oli läsnä koko Hampurin tuntemassa suomalaisen merimieskirkon joulubasaarissa 1986, loppukesällä  1987 esittäytyi laajasti Länsi-Berliinin silloisessa  suomalaisasukkaiden toimintakeskuksessa.  Konseptiin kuuluivat mm erillisen pienet tiedotuskortit, joita tehtiin vain sitä tapahtumaa varten. Myöhemmin  tehtiin  standilla  esitettävä video, kieliversioina  englanti tai saksa.   Vieraskielinen läsnäolo kohdealueiden tilaisuuksissa heijasti painopisteitä ennen vuoden 1995 strategiaa. 

Suomen- ja ruotsinkielinen kampanjointi  ulkosuomalaisten  tilaisuuksissa  alkoi  vasta  90-luvun puolivälissä.  Siihen pyrittiin myös liittämään  Radio Finlandin näkyvyyttä kotimaan radiossa.  Siksi  mukaan maailmalle otettiin kotimaisia  radioääniä,  Radio Finlandin kustannuspaikan laskuun, jos ei muutoin onnistunut.  Ensimmäinen toteutunut malli oli Esko Riihelän juontama  lähetys Düsseldorfin  Finn Treffistä 1997. Riihelä oli myöhemmin mukana myös Melbournesta tehdyssä lähetyksessä. Hampurissa  Radio Finnlandin pr-juontajana oli Radio Suomen Iskelmäradiosta tunnetuksi tullut Maarit Niiniluoto. Toimittaja-laulaja  Barbara Helsingius oli yli kaksikymmentä vuotta  Radio Finlandin ohjelma-avustaja  ja  juonsi useita lähetyksiä USA:sta ja Australiasta, kolmella kielellä.  Vuoden 2000 FinnFestistä  raportoi useana päivänä  Tänään iltapäivällä -ohjelman  toimittajiin kuulunut  Liisa  Syrjälä. 

Radio Finlandin alettua  radioimaan  ulkosuomalaistapahtumien yhteydessä  järjestettyjä   ulkosuomalaisparlamentin  aluekokouksia  painopiste  siirtyi   Radio Finlandin omalle  kanavalle  tehtyyn  tuotantoon. Radio Finland  välitti myös  joitakin  ulkosuomalaisten jumalanpalveluksia, vain omassa verkossaan. Näin tehtiin mm Berliinin FinnTreffistä 1990  ja toisesta suomalaisten kirkollisesta tilaisuudesta Berliinissä 2003.

Markkinoinnin kehittyessä ehdittiin valmistaa kaksikin  matkatavarana kuljetettavaa  messustandia. 

 


 Calgaryn (Alberta, Kanada)   kanadansuomalaisilla suurjuhlilla  elokuussa  2002   tekninen tuottaja  Janne  Nieminen ja  toimittaja  Salme Unkuri  keskustelevat kuuntelijoiden kanssa.  Taustalla oleva standi perustui  Leila ja Annukka -kampanjaan  ja  kiersi  maailmaa laajasti  2000-luvun alkuvuosina.


Berliinin  Helmstrassella   sijainneessa  kaupungin suomalaisten toimintakeskuksessa elokuussa 1987. Vasemmalta  saksankielisen palvelun avustaja Eeva Himanen,  toimittaja Tuire Skurnik,  saksankielisen tuottaja Dieter Krause  ja  Radio Finlandin päällikkö Juhani  Niinistö. Tilaisuudesta oli ilmoitettu maksullisella  mainoksella  Der Tagesspiegelissä ja paikalle  tuli  "tuntemattomia"  saksalaisia kuuntelijoitamme.  Dieter Krause  loisti tyytyväisyyttä.


Teri Schultz  esittelypöydän ääressä  Norfolkissa  1990.  Radio Finland kävi muutamassa  puhtaasti  englanninkielisessä  Pohjois-Amerikkaan  radioinneiden  ulkomaisten  asemien  yhteisesittelyissä. YLE  Radio Finlandin korkeaa profiilia oli mm ilmainen palautepuhelin  USA:ssa ja  Kanadassa,  1 800 221 YLEX. Teri Schultz oli tullut ohjelmantekijäksi  1988  suoraan USA:sta  kiinnitettynä.  Taustan monitorissa pyöri englanninkielinen mainos Radio Finlandista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivuston ylläpito: Juhani Niinistö. Lainata voi lähde mainiten.

Mahdolliset kommentit osoitteella juhani.niinisto AT ulkomaanmedia.net



Saksankielisen palvelun  Christiane  Winkelman, Rasso Knoller  ja  Dieter Krause   pr-pöydän takana Saksassa joulun alla 1990.


Canberran  Suomi-talon  lavalla  2002  Juhani Niinistö, Barbara Helsingius ja ulkosuomalaisparlamentin puhemies  Pertti Paasio.  Kielenkäyttö  Yleisradion johdon asenteista  ulkosuomalaisten palvelun tiimoilta oli salissa käynyt värikkääksi  ja Juhani Niinistö  näyttää  huolestuneelta. Yhtiön johtohan tekisi kuitenkin kuten parhaaksi katsoo, sanoivat ulkosuomalaisten  etujärjestöt tai  saliyleisö mitä tahansa.


Englantilainen  Simon Spanswick oli  perustanut  yrityksen  ulkomaanradioiden markkinoinnin edistämiseksi. Myöhemmin siitä  kehittyi  etujärjestö Association of  International Broadcasting, johon  YLE  ei osallistunut, Ruotsi oli mukana. Tässä vaiheessa  olimme lukuisten muiden mukana Geneven Telekom-näyttelyssä. Oikealla  Simon Spanswick, YLE:n Caroline Gasmi (ranskankielinen YLE),  Kimmo Wilska (englannin ja saksankielinen) ja  Juhani  Niinistö. Taustalla olevat  sinivalkoiset julisteet markkinoivat  RF:n  vieraskielisiä lähetyksiä   tiedonlähteinä  pohjolan  asioista.


USA:n  FinnFest -tapahtumissa  Radio Finland oli esillä 1989-2002.  Tämä kuva on 90-luvun puolivälistä. Pöydän takana vasemmalta  Radio Finlandin levikki- ja yleisöedustajana Pohjois-Amerikassa  toiminut John Berky, toimittaja Kimmo Wilska ja sihteeri Pirjo Usenius. 

 

 

Takaisin tämän sivuston  etusivulle