1948-1958
UM-vetoisesti tai o.t.o -työnä, mutta innotta
Porin
uuden aseman aloitettua 1948 toimintamallina oli se, että
Yleisradio vastasi suomen- ja ruotsinkielisestä tarjonnasta sekä
ohjelmiston lähettämisestä. Vieraskieliset lähetykset toimitti
Ulkoministeriön Radio-osasto. Se oli perustettu jatkamaan
Valtion tiedotuslaitoksen hoitamaa vieraskielistä
radiotiedotusta. Sen toimittajat kirjoittivat
juttunsa Hallituskadulla ja kävelivät sitten
Fabianinkadulle
lähetykset esittämään, kahdesti päivässä. Kielinä olivat englanti
ja ranska, Helsingin kisojen aikana tilapäisesti myös
espanja.
Ulkoministeriön Radio-osasto oli vieraskielinen toimitus
UM:n Radio-osastoa johti Arvid Enckell, joka oli ollut
mukana myös sodanaikaisessa radiotoiminnassa. Käsikirjoitukset ovat osittain
säilyneet Kansallisarkistossa. Äänitteitä ei ilmeisesti ole
Yleisradiossa tallella lainkaan, ainakaan niitä ei löydetty 80-luvulla. (Arkistossa on englantia vuodelta 1959, mutta
se on jo harrastelijoiden ohjelmaa, josta toisaalla erikseen). Kun lyhytaaltotoiminta täytti 60, pyysimme
kuuntelijoilta vanhoja äänitteitä. Muuan
kuuntelija USA:sta lähetti nauhan, jossa Alan Beasley lukee
uutisia 1952, mutta se ilmeisesti hävisi Radio Finlandin toiminnan
loppuessa.
Haastattelin 80-luvulla UM:n Radio-osastolla aikanaan kääntäjänä, lukijana
ja puhtaaksikirjoittajan toiminutta John Miltonia. En
ilmeisesti lähettänyt
äänitettä ulos, mutta itselläni on kopio. Miltonin kuvauksesta
jäi käsitys innottomasta yksiköstä, jonka johto vain odotti eläkkeelle
pääsyä.
Milton sanoi, että ainoa toiminnasta innostunut oli hänen
mielestään toimituksen vahtimestari.
Päivät osastolla alkoivat aina
siten, että Enckell luki aamun lehdet ja niistä sitten valittiin
aiheita.
Enckell itse ei käyttänyt kirjoituskonetta, joten työvaiheena oli myös käsin kirjoitettujen tekstien konekirjoitus.
Tuotannon ensisijainen kieli oli ranska. Eli ranskaksi
tehdyn
lähetystekstin perusteella laadittiin englanti.
Miltonin mukaan tämä kyllä näkyi joskus läpi tekstien
rakenteessa. Todettakoon, että kun vuonna 1985 oli
jälleen kaksi kieltä, englanti ja saksa, englanti toimi
perusversion tuotantokielenä.
Ranskankielisen lähetykset lukijana oli Mme Camille Enckell.
Hänestä on säilynyt kuva Fabianinkadun studiossa, lukemassa
uutisia. Kuva on myös 1998 tehdyssä
julisteessa, tämän koosteen aikajana-sivulla. Äänitarkkailja Eila
Leutola kertoi 80-luvulla, että hra Enckell
odotti Keskusäänittämön kahvitilassa, auttoi sitten takin
päälle ja yhdessä he lähtivät lounaalle. Knud Möller puolestaan muisteli rva
Enckellin ilmeisesti kroonista yskää.
Englanninkielisten lähetysten päätekijä oli
brittitaustainen Alan Beasley. John Milton oli äänessä
sijaistajana.
Lähetykset olivat pääasiassa studioluentaa. On kuitenkin
olemassa valokuva (alla), missä Leutola ja ilmeisesti Beasley
ovat seuraamassa Porkkalan palauttamista, taustalla lehdistö- ja
virkamieskujetusten linja-autoja.
Kuuntelijapalautetta tuli ilmeisesti vähän. Milton
kertoi kuitenkin erään virheen saaneen Suomen edustustot
liikkeelle, joten ainakin niissä kuunneltiin. Sijaislukija (joka
ei osannut juurikaan suomea)
oli sanonut englanninkielisissä uutisissa alivaltiosihteeri
Pakaslahden nimen Paskalahti. Käsikirjoitus oli ollut oikein,
mutta suomenkielistä puhetta paljon sentään kuunnellut lukija oli
hahmottanut kirjoitettuna näkemänsä sanan väärin...
Lähetykset sekä ranskaksi että englanniksi kestivät kymmenen
minuuttia. Lähetysajat näyttävät vaihdelleen, ensimmäinen
oli Suomen keskipäivällä. Keski- ja pitkäaaltotaajuuksilla niitä ei
lähetetty, joten ohjelmat jäivät Suomessa tuntemattomiksi.
Ohjelmien lopettamisesta alempana.
Max Jakobson lopetutti vieraskielisen radion
Syksyllä
1958 UM päätti sulkea vieraskielisen
radio-osastonsa. Uusi pressipäällikkö Max Jakobson ei
uskonut radion merkitykseen ja tavoittavuuteen.
Tilanteeseen vaikutti se,
että tuolloisen "suojasään" aikana esimerkiksi BBC
oli
1957 lopettanut lähetykset Pohjoismaihin, paitsi Suomeen.
Amerikan Ääni oli jo muutamaa vuotta aiemmin sulkenut suomen.
Suomea niinikään lähettänyt Kanada oli sekin lopettanut. Saatettiin siis nähdä kansainvälinen trendi.
Jakobson halusi, että varat käytettäisiin ohjelmien tuottamiseksi
ulkomaisille asemille. Eli siis jonkinlaista niiden
vuosien "placement" -toimintaa.
Ihan vaille huomiota lopettaminen ei jäänyt, vaikka
lähetyksiä ei voinut Suomessa kuunnellakaan. Uuden
Suomen radioarvostelija "Ynselmi" oli ottanut
lehdessä esille lopettamispäätöksen. Arkistoidussa
kirjeessään Ynselmille (Aro) loppuvuodesta 1958 Max
Jakobson on yllättävän voimakkaasti asenteellinen. Hän
toteaa, että jos joskus saadaan varoja, niitä ei pitäisi käyttää
ainakaan ulkomaanradiotoimintaan.
Tilanteeseen on ilmeisesti vaikuttanut myös toimittaja Erkki
Raatikainen, joka oli tullut Yleisradioon
tiedotuspäälliköksi. Raatikainen oli ollut BBC:ssä
Lontoossa suomenkielisellä osastolla ja siellä
disillusioitunut ulkomaanlähetystoiminnasta. BBC:hän
oli käytännössä Englannin ulkoministeriön ääni. Foreign
Office maksoi ja päätti, millä kielillä lähetetään. Virallisesti Bush
House oli itsenäinen, mutta tietenkin FO:n linjaukset
kuuluivat.
Enckell vaimoineen jäivät eläkkeelle ja
Radio-osaston väelle järjestyi muuta työtä vuoden 1958
lopussa.
Vajaan kymmenen vuoden kuluttua UM:ssä
havaittiin ulkomaanradion puuttumisen merkitys ja UM
järjesti suppean rahoituksen Yleisradiolle englanninkielisten
lähetysten käynnistämiseksi 1967, kun Suomi täytti 50
vuotta.

Porkkalan palauttamista seuraamassa äänitarkkailija
Eila Leutola ja vieraskielisen palvelun edustaja, jonka
Leutola 80-luvulla arveli olevanAlan Beasley, mutta
muiden lähteiden mukaan ehkä toimituspäällikkö Arvid
Enckell.

Ranskankielisiä uutisia lukee 50-luvun
puolivälissä Camille Enckell.
Suomen- ja ruotsinkielinen toiminta hoidettiin o.t.o työvelvoitteina
Pääjohtaja
Hella Wuolijoki lupasi Porin vihkiäispuheessa
1949 Yleisradion lähettävän "parhaat ohjelmansa"
suomalaisille ulkomailla. Ulkomaanlähetykset oli
Fabianinkadulla nivoutettu kotimaiseen toimintaan ja ilmeisesti
mm ohjelmaviikot tehtiin rinnan kotimaisten kanssa.
Siirtolaislehdissä Pohjois-Amerikassa julkaistiin 50-luvun alkuvuosina
laajojakin ohjelmatietoja ajallaan. Kun posti kulki
hitaasti, Porin ohjelmiston on täytynyt olla suunniteltuna
viikkoja ennen, kotimaisen ohjelmiston tapaan.
Toimintaa leimasi o.t.o -ajattelu. Esimerkiksi
sittemmin Viikkopeilinä tunnetun katsauksen Suomeen
uutisiin sai tehtäväkseen kuka milloinkin, ilman
lisäkorvausta. Viikkopeiliä kertoi 50-luvulla tehneensä mm Mauri
Soikkanen. Ainakin Merimiestuntia teetettiin
avustajavoimin, puolitoista vuotta 50-luvulla sitä teki mm
Sakari Kiuru. Pitkäaikaiseksi tekijäksi tulivat sitten Oke
Jokinen ja Pontus Nordling.
Lähetystoiminta oli kuitenkin otettu vakavasti.
Fabianinkadulla oltiin
ulkomaanlähetyksiä varten työssä myös öisin, vaikka Suomeen
lähetykset päättyivät klo 23.00. Ehkä ei monikaan 50-luvun
Suomessa, tai edes Helsingissä, tiennyt
Radiotalossa oltavan yötyössä merentakaisia kuuntelijoita
varten.
50-luvun alussa esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan lähetettiin
klo 23.00 - 24.00 ja sitten taas 05.00 - 07.00. Kotimaiset lähetykset
alkoivat tuolloin (vuoteen 1963 saakka) klo 6.30, joten aamun
ensimmäiset puolitoista tuntia Fabianinkatu lähetti vain
Poriin. Ohjelmisto käsitti viivästettyjä osia
yleisohjelmasta ja ruotsinkielisestä ohjelmasta, muutamia
teemaohjelmia ja suoria kanavalainoja.
Porin lähetysten kuuluttajana oli 50-luvulla Maija
Rankama, sittemmin kotimaan verkkojen kuuluttaja. Ville
Zilliacus kertoi 70-luvulla, että kuuluttajaa Porin ohjelmiin
valittaessa oli ollut tärkeää, että tämä asui lähellä. Maija asui
ilmeisesti Korkeavuorenkadulla ja saattoi siis lähetysten välillä
mennä kotiinsa, ilman taksikuluja. Mutta äänitarkkailijoita
varten oli sänky, jossa saattoi torkkua lähetystauon
aikana. Vahtimestareilla oli lakanat kulloisellekin
tarkkailijalle. On säilynyt tietoja, että
tarkkailijoilla oli joskus taukoseuraa, mikä oli herättänyt
pahennusta ylemmällä organisaatiossa.
O.t.o -järjestelmä merkitsi sitä, että talossa ei
ollut "kotia" ulkomaanlähetyksille. Ne eivät
"kuuluneet"
kenellekään, vaan olivat lähes kaikille suoranainen riesa.
Eikä siis niiden puolesta kukaan talossa lobannut tai kirjoitellut
kehityspapereita. Jakelutekniikassakin innostus lyhytaaltolähetyksiin
oli tuolloin suppeaa. 50-luvun
vuosikertomuksissa on kaikissa maininta "varojen puutteesta" ja siitä,
että lupamaksujen varassa ei voi järjestää sen
parempaa ulkomaanlähetystoimintaa ja että valtiovallan
tulisi puitteita järjestää.
Porin tunnit olivat 50-luvun oloissa itse asiassa melkoinen osa
Fabianinkadun lähetystoiminnasta. Suomeen
lähetettiin arkisin 06.30 - 08.10, 10.45 - 14.10
ja 17.00 - 23.00. ULA-ryhmien aloitettua tuli Suomeen
hieman lisätunteja. Poriin menevä palvelu siis lisäsi
vuorokautisia lähetystoiminnan studiotunteja viidellä tai
kuudella tunnilla ainakin, vaikka osa Poriin menevästä syötöstä
oli suoraa kanavalainaa. Yön lisäksi Poriin
meni Pohjois-Amerikan aamuohjelmaa Suomen iltapäivien
lähetystauon aikana.
Ei siis tavallaan ollut ihme, että kun UM päätti
lopettaa vieraskieliset lähetykset 1958, Yle samalla
tarttui tilaisuuteen ja lopetti erikseen Poria palvelleet
lähetysyksikkötunnit sekä ohjelmalinjat Helsingistä. Ulkomaanlähetystoiminta
vajosi
syvälle. Tästä näillä sivuilla otsikolla otsikolla Alhon vuodet. Uusi ulkomaanlähetysten nousu alkoi hitaasti 60-luvun puolivälistä.
Fabianinkadulla Porin palvelemisesta vapautuneita tunteja
ei kuitenkaan siirretty kotimaisen toiminnan hyväksi -
esimerkiksi aamu- ja iltapäivien taukoja
vähentämällä. Aamukuudesta puoleen yöhön Suomessa kuultavaan
lähetysrytmiin Ylen radio siirtyi vasta toukokuun alussa 1963.