Digitaalinen kaukoradio tuli liian myöhään. Vastaanottimia odotettiin vuosia,  ensimmäinen sarjatuotantoon vasta 2009.

Vapaasti  etenevien kansainvälisten lähetysten  tulevaisuuden visiona  pysyi  pitkään  lähetysten digitalisointi.  Äänen laatu olisi "ULA-luokkaa" ja  siten yksi keskeinen analogisen lyhytaallon haitta olisi menneisyyttä.   Digitalisointiin saatiin kehitettyä  lähetysstandardi  DRM. Se  valmistui kuitenkin liian myöhään ja tuli saataville vasta  90-luvun lopussa.   Tuolloin mm matkapuhelinpohjainen viestintä  oli  saanut  jo vahvan osuuden.  DRM oli radiolähetystoimintaa  eikä sen varaan voitu rakentaa  esimerkiksi arvoketjuja, perinteistä radiomainontaa lukuunottamatta.  Standardi  toi  keskeisiä etuja analogisiin lähetyksiin verrattuna, sekä vastaanottajan että tuottajan kannalta, mutta ne eivät riittäneet  laajaan kansainväliseen läpimurtoon.

Standardin nimilyhenne  DRM  tulee sanoista  Digital Radio Mondiale.   Standardia kehittäneen  ja markkinoineen DRM-konsortion lausunnot  pysyivät optimistisina vuosikausia, mutta lähetystoiminnan kehitys jäi suppeaksi.   Hankkeen nykyisestä  tilasta  saa kuvan  DRM-konsortion  sivuilta. Sivuilla on myös  ilmeisen ajantasainen aikataulu lähetysten saatavuudesta. DRM-standardia käytetään sekä  lyhytaalto- että keskiaaltolähetyksiin.

Vaikka perinteinen analoginen lyhytaalto oli säilyttänyt  merkityksensä niiden yleisöjen parissa, joilla ei ollut muuta kaikkialla saatavaa ja samalla huokeaa välinettä (siis vaikkapa suomalaisten matkailijoiden viestimenä),  analoginen lyhytaalto ei enää vuosiin  ollut kilpailukykyinen useimmilla  yleismarkkinoilla, siis maiden valtaväestön parissa.  Lyhytaaltojen digitalisointi  tarjosi mahdollisuuden muuttaa tilannetta, mutta  näin ei lopulta käynyt.

DRM:n avaamia mahdollisuuksia osoitti se, että myös kaupalliset asemat olivat pitkästä aikaa kiinnostuneet kansainvälisestä radiosta, esimerkiksi Radio Luxembourg (RTL) palasi  kansainvälisille aalloille. Syyskuun 2005 alussa RTL palautti eetteriin englanninkielisen Radio Luxembourgin. Kanava oli suunnattu Brittein saarille, mutta lähettimet olivat manner-Euroopassa. Englanninkieliset lähetykset DRM-standarilla  kuitenkin loppuivat alkuvuodesta 2008.  Pääasiassa  kotimaiseen kuunteluun Saksassa käyttävät  DRM-standardia mm WDR ja Deutschlandradio Kultur.

DRM-lähetyksiä on määrällisesti vähän. DRM-pohjaisia lähetyksiä tarjoaviin  kuuluvat  mm Ranskan ulkomaanlähetykset RFI, Vatikaani ja suppeammin BBC. Joihinkin suuntiin DRM-signaalia käyttävät myös  Japanin NHK ja  Voice of  Russia. Pohjois-Amerikassa  DRM-pohjaista signaalia lähettää ainakin  Kanadan  CBC-radion  lyhytaaltokeskus  Sackvillessä, mutta  esimerkiksi CBC itse ei standardia käytä. Ainoa  pohjoismainen asema listalla on  Norjassa sijaitseva Kvitsoy, jonka kautta menee muutama Puolan ja Romanian radioiden lähetys.

Kehitys olisi edellyttänyt laajaa ja huokea  vastaanotintarjontaa.  Ilman lisälaitteita toimivia  DRM-vastaanottimia ei ollut pitkään saatavilla, ainakaan kokeiluversioita lukuunottamatta. Markkinoille tuli kuitenkin black boxeja, jotka voitiin yhdistää tietokoneeseen ja DRM-standardin kuuntelu  antennin kautta oli mahdollista. Talvella 2009 vihdoin kerrottiin ílman laptop-kytkentöjä toimivan vastaanottimen tulosta myyntiin.   DRM-konsortion sivuilla on myös osio vastaanottimista.

Kun Deutsche Welle lopetti lyhytaaltojen käytön lokakuun lopussa  2011, Afrikkaa lukuunottamatta, pääjohtaja Erik Bettermann viittasi päättäjäispuheessaan  DRM:n tarjoamiin mahdollisuuksiin.  Niiden käyttö  ei kuitenkaan ollut toteutunut. - Ja meidän voimavaramme  eivät DRM:n toteuttamiseen yksin riitä, kuvaili Bettermann.  Yksi  keskeisiä  DRM:n kehittäjiä oli ollut  DW:n pitkäaikainen teknillinen johtaja. DRM-konsortion  kaupallista puolta  kehitti toisaalta pitkään  Ranskan TDF:n  lyhytaaltopalveluiden markkinointijohtaja.

Lyhytaaltojakelun kilpailukyky riippuu kohdeyleisöstä.

 Lyhytaaltolähetysten, oli sitten kyseessä DRM tai analoginen, keskeinen kilpailuetu, on laaja alueellinen kattavuus (esim kokonainen maanosa) ja samalla riippumattomuus kohdealueen maiden  viestintäolosuhteista.

Lyhytaaltolähetykset ovat  käytännöllinen tapa palvella hajallaan asuvia suuriakin yleisöjä. joiden tavoittaminen paikallisviestimillä ei kielen, poliittisten olojen tai markkinoiden takia  ei ole mahdollista. Teollisuusmaiden valtaväestöjen arkiviestimenä analoginen LA on menettänyt kilpailukykynsä. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että esimerkiksi maailmalla liikkuvien  suomalaisten palvelussa vapaasti etenevä radio olisi käynyt tehottomaksi.  Digitaalinen DRM-teknologia  tarjosi  paremman äänenlaadun. Se kuitenkin jäi odottamaan vastaanottimien kaupallista saatavuutta ja sinä aikana monen radioaseman kiinnostus lopahti, mm analogisen toiminnan kustannusten takia. Jos ja kun vastaanottimia on joskus kohtuuhintaan saatavilla, DRM-teknologia  voisi palauttaa  korkeataajuuslähetykset myös ns suurelle yleisölle suunnattuun viestintään. Edellytyksenä  tietenkin on, että  ohjelmaa lähettävä radiolaitos  on  sentyyppisestä palvelusta kiinnostunut  ja pyrkii palvelemaan  kaukaisiakin yleisöjään vapaasti etenevillä  radioaalloilla. 

Lähetyspaikka kohtuukaukana parantaa  saatavuutta.

Hyvän signaalin turvaamiseksi kansainvälisen radion toimijat yleensä hankkivat lähetyspaikan mahdollisimman läheltä kohdealuetta tai paikasta, josta on ainakin häiriötön etenemistie kohdealueelle. Suomalainen ratkaisu, eli lähetykset vain Suomen maaperältä, on kansainvälisesti  katsottuna poikkeus. Radioasemille lähetyspalveluja  tarjoavat  yritykset myyvätkin  nykyisin "saatavuuspaketteja" ja lähettävät  parhaiten kohteeseen soveltuvista paikoista. Varsin pienilläkin  toimijoilla  on lähettimiä  eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Sveriges Radio lähetti  kansainvälisiä lähetyksiään mm Kanadasta ja Madagaskarilta, ei ao maihin vaan sieltä kansainvälisesti.  Yleisradio kilpailutti  ulkomaisia jakelijoita vuonna 2005.  Hanke olisi voinut johtaa  lähetyspisteiden hajauttamiseen ja  aiempaa parempaan palvelutasoon.  Yleisradio kuitenkin päätti luopua koko sektorista.

Radion kulut vakiot. Nettijakelun kulut kasvavat yleisömäärän mukaisesti.

Internet on sekä tuottajalle että vastaanottajalle hankala ja kallis tapa lähettää radiota. Netti on edullinen lähettäjälle vain verraten pieniä yleisöjä palveltaessa. Eetterissä etenevän radion suuri etu on kiinteä kustannustaso, joka ei heilahda, oli vastaanottajia paljon tai vähän. Tuo kustannustaso on kuitenkin  suuritehoisia lyhytaaltolähettimiä käytettäessä korkea.